top of page
Kuvataiteilija

”Maalauksissani elän ja koen ympäröivää luontoa esimerkiksi yhdessä karhun kanssa. Saatamme tanssahdella kesäyössä tai nukkua talviunta samassa pesässä. Jaamme yhdessä niin elämän ilot kun surutkin.”

Nelli Nio on kuvataiteilija joka asuu ja työskentelee Porvoossa. Nio valmistui kuvataiteilijaksi Tampereen taiteen ja viestinnän oppilaitoksesta 1998. Hänen tärkein työvälineensä on vesivärit. Luonto on teoksissa keskeinen teema ja metsän eläimet aika ajoin päähenkilöinä. Jokaisella teoksella on oma tarinansa. Uusimmissa teoksissaan Nelli pohtii ihmisen erkaantumista luonnosta.

”Tällä hetkellä koen itselleni erityisen tärkeäksi tehdä kuvia luonnon tilasta. Ihmisten arvomaailma on muuttunut julmaksi ja välinpitämättömäksi maapalloamme ja sen eliöstöä kohtaan. Toivon kuvieni olevan pieniä tarinoita ja kannanottoja luonnon puolesta, kuitenkin positiivisella hengellä maustettuna.”

Oman taiteellisen työnsä lisäksi Nio toimii taideopettajana. Taiteen perusopettajaksi hän valmistui 2003 Lahden muotoiluinstituutista. Erityistä tukea tarvitsevat taiteilijat ja taiteen tekijät ovat Nion sydäntä lähellä. Nion pitkäaikainen haave omasta erityisateljeesta on toteutunut Porvoon Taidetehtaalla. Ateljee Eivor aloitti toimintansa talvella 2018.

”Koen omalle työskentelylleni motivoivaksi olla vuorovaikutuksessa taiteen keinoin monenlaisten ja kaiken ikäisten ihmisten kanssa.

”Taiteilijana olen sitä mieltä, että taide tulisi tuoda ihmisten lähelle ja että kaikkien tulisi voida myös osallistua sen tekemiseen osana meidän kaikkien tavallista ympäröivää arkea.”

bottom of page